Vasaran porotilan tarina

Nils Matti Vasara – Niti  – on poromies suvussa, joka on hoitanut porojaan Käsivarren ja Norjan tuntureilla jo kaksitoista sukupolvea.

Hänen äitinsä suku Ristat (Rist) tulevat Norjasta Koutokeinon alueelta ja isän suku Vasarat ovat paimentaneet porojaan Käsivarren, Norjan ja Ruotsin suurtuntureilla aikojen alusta asti. Vasarat ovat olleet ensimmäisiä ja valtasuku alueella, muut ovat tulleet myöhemmin ja Nitin isän suvun suostumuksella saaneet jäädä alueelle.

Poromieheksi synnytään. Ikiaikainen elämäntapa peritään ja verenperintönä siirtyy tietoisuus porojen käyttäytymisestä ja hoitamisesta. Ainakin parhaimmille. Ja Niti on paras.

Poromiehen työ on rankkaa, tuntureille lähdetään vaikka taivaalta sataisi  pieniä vihreitä miehiä tai tuuli ujeltaisi niin että korvat soi, vaikka pakkasta olisi -40 astetta tai näkyvyys olisi nollassa. Poroja pitää paimentaa.

Poron sanotaan olevan tuulen omaisuutta. Ne liikkuvat tuulien mukaan ja poromies liikkuu porojensa mukaan, väsymättä joka päivä vuodet läpeensä.

Poro on viisas. Se tunnistaa hoitajansa äänestä, löytää ruokaa metrisen hangen alta, selviää ääriolosuhteissa hyytävässä kylmyydessä, kantaa mukanaan ikiaikaista perimää ja tietoa siitä, mitä kulloiseenkin vuodenaikaan tulee tehdä ja missä.

Poron karva on erinomainen suoja kylmyyttä vastaan. Jokainen karva on ontto ja karvan sisällä on ilmaa, joka on paras eriste kylmässä.  

Porot vasovat keväällä pälville. Ne saavat yhden vasan kerrallaan. Ensimmäiset vasat saattavat syntyä jo huhtikuun lopussa ja viimeiset yleensä heinäkuussa. Pikkuiset ovat yhtä pitkää honteloa jalkaa ja kömpelöä ruumista, mutta jo parissa päivässä niistä tulee niin nopeita, ettei niitä ihminen juoksemalla kiinni saa. Yleensä vasa seuraa emäänsä seuraavan vasan syntymään asti, eli noin vuoden.

Poro on vähän itsekäs. Jos vasa menettää emänsä, toinen naarasporo ei ota vasaa hoitaakseen. Mia ja Niti ottaa – siksi tilalla on useasti kesyjä poroja pihassa. Niitä sanotaan aljuiksi. Poro ei luonnostaan ole kesy, vaikkakin utelias ja tottuu ihmiseen.

Juhannuksen aikaan vasat merkitään. Korviin leikataan omistajan merkki, sanat jotka osoittavat asiasta tietäville kenelle poro kuuluu. Poro on puolivilli eläin ja jokaisen poron omistaa joku. Merkitysaika on tärkeä poronomistajille sekä porojen merkitsemisen että sosiaalisen kanssakäymisen takia.

Kesän porot syövät ja valmistautuvat rykimäaikaan eli kiimaan joka on syksyllä syys-lokakuussa. Urosporot eli hirvaat kasvattavat upeat sarvet, joita tarvitaan rykimäaikana. Hirvaat valloittavat itselleen lauman naarasporoja, joita mustasukkaisesti vahtivat muilta hirvailta. Tällöin hirvaat tappelevat keskenään jopa niin rajusti, että joku voi kuolla.

Tänä aikana sekä naaras- että urosporot oleilevat samoissa tokissa, mutta rykimän jälkeen urosporot hakeutuvat yhteen ja erilleen naaraista. Ne ovat tapelleet toistensa kanssa ja astuneet naaraita 4-6 viikkoa yhtäsoittoa ja laihtuneet varjoiksi entisestään, nyt ne haluavat levätä.

Hirvaat suuntaavat kotiin porotilalle, missä tarjoilu pelaa paremmin kuin tunturissa.

Porot syövät melkein kaikkea mitä löytävät luonnosta ja talvella se kaikki kaivetaan lumen alta. Niitä myös ruokitaan jäkälällä, heinällä ja poroille tarkoitetulla lisärehulla (heinää, melassia ja vitamiineja).

Ne eivät tee juuri muuta kuin syövät ja nukkuvat. Rykimäaika verotti kaikki niiden voimat joten lepo on tervetullutta. Ne ovat niin nääntyneitä, etteivät jaksa kantaa mahtavia sarviaan, joista ne luopuvatkin alkutalven aikana. Poro siis pudottaa sarvensa joka vuosi. Ja joka vuosi se kasvattaa sarvet uudelleen, vuosi vuodelta isompina, mutta aina suunnilleen samanlaisina. Parhaat poromiehet tunnistavat poronsa myös sarvista.

Myyntierotukset alkavat marraskuussa ja kestävät tammi-helmikuulle asti. Tuolloin poroelosta valitaan teuraaksi menevät ja elämään jäävät porot. Useasti myydään vasoja tai nuoria poroja, yleensä urospuolisia. Naaraita käytetään siitokseen.

Myös tämä myyntierotusten aika on tärkeää sekä elinkeinon että sosiaalisen elämän kannalta.

Poromiehen elämä kulkee käsi kädessä luonnon kiertokulun ja vuodenaikojen sekä poron elinvuoden tapahtumien kanssa, kelloa poromies ei tarvitse.